DALMIKSEMME JA ME

Dalmatialaiset veivät sydämeni vuonna 1995, jolloin ostin  pitkän haaveilun ja rotuun perehtymisen jälkeen ihanan dalmisurospennun itselleni ylioppilaslahjaksi.
Loppu onkin historiaa. 

Koiriemme kanssa onkin tullut harrastettua kaikenlaista vuosien varrella.
Yksi dalmiksen parhaista piirteistä onkin sen taipuminen miltei harrastukseen kuin harrastukseen, niin kauan kuin siihen liittyy ihmisten rakastaminen ja isännänkin hyvä huumorintaju ja kärsivällisyys.
Dalmatiankoiran into, energisyys, älykkyys ja ahneus tuovat mukanaan niin mahdollisuuksia, kuin haasteitakin.

Olemme siis Kotkalainen perhe, joka sisältää minun (Tiinan), aviomieheni Tomin ja 12v-tyttäremme Annin lisäksi myös kolme polvea Elemental's dalmatiankoiria.
Pentueita meille syntyy harvakseltaan, ja kasvatustyössäni pyrinkin tekemään jalostusvalintoja ja yhdistelmiä siten, että itsekin haluaisin pennun juuri siitä yhdistelmästä. Ja niinhän meiltä löytyykin kotoa Eppu-eno B-pentueestamme, Martta-äiskä C-lapsiamme, sekä Aapo-ipana D-pennuista, jotka lisäävät vauhtia, aktiviteetteja ja rakkautta arkeemme.
Harrastamme aktiivisesti pelastuskoiratoimintaa, jossa sekä Miisa, Eppu sekä Martta ovatkin päässet aivan Virallisen Pelastuskoiran rajapintaan.
Aapon kanssa tulevan kesän tavoitteena onkin peruskokeiden suorittaminen.
Haastava viranomaistarkastus vielä odottaa niin Marttaa kuin Eppuakin. Pelastuskoiratoiminta onkin vienyt koko perheemme mukanaan: iloista yhdessä tekemistä niin koiran, kuin treenikavereiden kanssa tavoitteena päästä Ihan Oikeisiin Pelastuskoiratehtäviin.
Harrastamme satunnaisesti myös näyttelyitä ja Martan sekä Aapon  kanssa aktiivisemmin agilityä.